Konnailua

Nyt oli turpatalkoot ensimmäistä kertaa ja Ferraron tanner tutisi kuin tulivuoren purkauksessa. Miss Konna päätti ottaa lähteä matkalle maailman ympäri, joka luojan kiitos päättyi kentälle (jossa ei ollut ketään). Alkuperäiset suunnitelmat siis hivenen muuttuivat ja maastoestetreeni vaihtui irtohypytykseen. Näin ollen sitten pistettiin tyttö ensin liikkumaan mottipäiset ajatukset pois päästään ja kuin ihmeen kaupalla, kentän laidalla roikkui osuvasti kouluraippa.

Raipasta oli kyllä hyötyä, sillä tamma oli erinomaisen pirullinen ja pari rajumpaa pukkia humautti takaset todella läheltä päätä. Aikani hätisteltyä tamma kuunteli jo ihan näppärästi ja aloin koota esteitä. Kävellessäni edes takaisin, näin ensimmäiset luottamuksen merkit tässä itsepäisessä tammassa – se seurasi turvallisen välimatkan päässä rauhallisessa käynnissä perässäni ja pysähtyi minun pysähtyessä ja kääntyi minun kääntyessä. Hetken huuma kohahti pääni läpi ja meinasin itkeä ilosta. VIHDOINKIN!

Keräsin kentän pitkälle sivulle kolmen esteen sarjaan tarvittavat materiaalit, kujaan en jaksanut keskittyä. Alku meni hyvin, 50cm – 80cm – 100cm okserilla, Konna oli innoissaan ja alun pierupukit meinasivat sekoittaa vähän rytmiä, mutta estekorkeuden noustessa okserin 140cm oli jo tosi kyseessä ja neitokainen teiskautteli yli kuin mikäkin superpallo.. Haltioituneena tuijotin tätä ja “seeeeiis, kiitos, hyvä hieno tyttö!” oli ainoat sanat jota sain sanottua.

Esteitä siivotessani sain taas seuraa tammasta ja tällä kertaa kun pysähdyin, tamma ei jättänyt hajurakoa vaan kiilautui lähemmäs ja laski turpansa olkapäälleni. “Nätti tyttö, on sulla se kultainenkin puoli.” Konna pärskähti ja veti päänsä pois, minä olin kiitokseni saanut. Normaalisti ketjunarulla talutettava tammani käveli nyt nätisti suoraan talliin taluttaessani pelkästä riimusta.

Jatkoa odotellessa, mitä tuleman pitää?

ps. Kisatuloksiakin on tullut jo ihan kivasti, olen ylpeä tytöstäni!