Konnailua

Nyt oli turpatalkoot ensimmäistä kertaa ja Ferraron tanner tutisi kuin tulivuoren purkauksessa. Miss Konna päätti ottaa lähteä matkalle maailman ympäri, joka luojan kiitos päättyi kentälle (jossa ei ollut ketään). Alkuperäiset suunnitelmat siis hivenen muuttuivat ja maastoestetreeni vaihtui irtohypytykseen. Näin ollen sitten pistettiin tyttö ensin liikkumaan mottipäiset ajatukset pois päästään ja kuin ihmeen kaupalla, kentän laidalla roikkui osuvasti kouluraippa.

Raipasta oli kyllä hyötyä, sillä tamma oli erinomaisen pirullinen ja pari rajumpaa pukkia humautti takaset todella läheltä päätä. Aikani hätisteltyä tamma kuunteli jo ihan näppärästi ja aloin koota esteitä. Kävellessäni edes takaisin, näin ensimmäiset luottamuksen merkit tässä itsepäisessä tammassa – se seurasi turvallisen välimatkan päässä rauhallisessa käynnissä perässäni ja pysähtyi minun pysähtyessä ja kääntyi minun kääntyessä. Hetken huuma kohahti pääni läpi ja meinasin itkeä ilosta. VIHDOINKIN!

Keräsin kentän pitkälle sivulle kolmen esteen sarjaan tarvittavat materiaalit, kujaan en jaksanut keskittyä. Alku meni hyvin, 50cm – 80cm – 100cm okserilla, Konna oli innoissaan ja alun pierupukit meinasivat sekoittaa vähän rytmiä, mutta estekorkeuden noustessa okserin 140cm oli jo tosi kyseessä ja neitokainen teiskautteli yli kuin mikäkin superpallo.. Haltioituneena tuijotin tätä ja “seeeeiis, kiitos, hyvä hieno tyttö!” oli ainoat sanat jota sain sanottua.

Esteitä siivotessani sain taas seuraa tammasta ja tällä kertaa kun pysähdyin, tamma ei jättänyt hajurakoa vaan kiilautui lähemmäs ja laski turpansa olkapäälleni. “Nätti tyttö, on sulla se kultainenkin puoli.” Konna pärskähti ja veti päänsä pois, minä olin kiitokseni saanut. Normaalisti ketjunarulla talutettava tammani käveli nyt nätisti suoraan talliin taluttaessani pelkästä riimusta.

Jatkoa odotellessa, mitä tuleman pitää?

ps. Kisatuloksiakin on tullut jo ihan kivasti, olen ylpeä tytöstäni!

Kuulumisia ja kisasijoituksia

Konnan kanssa on valmentauduttu ja tehty ahkeraan töitä muutenkin, käytös maasta käsin alkaa ehkä hiukan rentoutua, eikä tamma enää ole niin äkkijyrkkä kuin mitä ennen. Ferraron monipuoliset treenaus mahdollisuudet ovat olleet todella iso etu, ja hienosti ollaan saatu lisää lihasta ja joustavuutta tamman menemiseen. Tosin veikkaan, että tämä Konnan “löysäkausi” menee pian ohi ja tamma palaa ruotuunsa, ei olisi ensimmäinen hevonen joka muuttuu luonteeltaan vihaisemmaksi kunnon ollessa kovempi. Niitä on itseasiassa yllättävän paljon – hevoset ovat niin yksilöitä.

Ensimmäiset sijoituksetkin jo saatiin 110cm luokasta ja helposta beestä. Olen tyytyväinen, eihän tässä olla hiki hatussa edes kisattukaan vielä. Löysäillään, vaikka ollaankin aktiivisia. Tosi pitkälle ollaan  menty Konnan ehdoilla ja noudatettu tarkkoja kaavoja kaiken toiminnan kanssa. Tasaiset rutiinit on hyvät olemassa, tämä neiti kun on äääääärimmäisen tarkka mitä tapahtuu milloinkin. No ei ehkä muuten, mutta ruokinnat ja tarhaukset pitää osata kohdistaa oikein – niennan kanssa naurettiinkin tälle yksi päivä taukotuvassa.

Mutta eipä kai se auta kuin lähteä taas hommiin! Katsellaan!

Yksityistalli haku ja muutto Ferraroon

Hetken haun jälkeen löysin Konnalle sopivan tallin, jonka painotus mahdollisti myös meidän monipuolisen harjoittelun ja kehittymisen. Mikäs olikaan parempi kuin niennan tarjoama tallipaikka kenttäratsastustalli Ferrarosta?

Näin ollen muutimme tavaramme ja ruhomme 22.4. Ferraron tiloihin. Konna osoittautui varsin soveltuvaiseksi, eikä jaksanut kukkoilla karsinanaapureilleen. Tarhansa se tietysti heti saapumishetkestä lähtien valtasi itselleen ja mielettömälle egolleen. Toistaiseksi on käyttäytynyt vielä kohtalaisen järkevästi – ja kiitos ammattitaitoisen henkilökunnan, se ei ole päässyt karkaamaan vielä kertaakaan.

Treenit polkaisimme käyntiin välittömästi ja ensimmäiset kisailmoittautumiset laitoimme matkaan myös. Konna oli Tanskasta tullessaan täydessä kisakunnossa, joten valmis paketti kisaradoille oli sinänsä järkevä ostos.

Ehkä eniten pelkäsin sitä, miten Konna suhtautuu taas uusiin ympyröihin, mutta eipä tuo korvaansa lotkauttanut. Lähinnä vaati korvat niskaa vasten ruokaa ja lopulta esitteli tallikavereilleen liikkeet tarhassa häntä soihtuna.

Ensimmäisten päivien treenaus on ollut ihan leppoisaa touhua, vaikka hiki on molemmille kunnioitettavasti tullut. Positiivisia yllätyksiä täynnä tämäkin neiti, tästä on hyvä jatkaa!